Jääpoijun historiaa
Turun
luotsipiirissä kehitettiin uusi
jääpoijutyyppi
1970 luvun alussa. Kun ensimmäisistä
kokeilukappaleista oli
saatu hyviä kokemuksia, luotsipiiri tilasi
ensimmäisen
30 poijun
sarjan prototyyppikappaleiden lisäksi. Kuvassa
Luotsipiiripäällikkö Osmo Myllymaa
vastaanottamassa
uusia poijuja konepaja Lapela Oy:n pihalla.
Meriväylhankkeiden käynnistymisen aikoihin 1970-luvun
alussa
oli kova tarve kehittää parempaa
väylän
reunamerkintää kuin silloiset puuviitat. Turun
luotsipiirikin
kokeili Ahvenanmaan piirin teettämiä
teräksisiä
viittoja Utön luona. Ne kuitenkin katosivat
jään alle.
Löydettäessä ne olivat murjoutuneet ja
taittuneet
ilmeisesti osuessaan laivan potkuriin.
Myllymaa oli 1971 saanut käsiinsä
käsivaraisen
näköisen A4 piirroksen
venäläisestä
kaksoiskartiopoijusta ja pyysi majakkateknikko Kimmo Koivusta
piirtämään vähän
siistimmän kuvan, jotta
voitaisiin tilata pari kokeilukappaletta. Nämä poijut
tilattiin Lapela Oy.ltä Raumalla ja asennettiin Valkeakarin
väylälle Suurriutta ja Ruusu nimisten viittojen
paikalle.
Ensimmäisten jäiden tultua poijut painuivat
jäiden alle.
Niitä oli jatkuvasti käytävä
luotsikutterin kanssa
auttamassa pinnalle. Koivunen alkoi pohtia, miten saisi poijun
pysymään näkyvissä.
Hän piirsi uuden
poijumallin1972, johon Lapelan kanssa uittokokeilla haettiin sopiva
kölin pituus ja vastapainon koko.
Tämä poiju osoittautui toimivaksi. Pienin
parannuksin, kuten
tutkaheijastimet, valolaitteen paristotilan muoto ja lujuutta
lisääviä yksityikohtia, poijua valmistettiin
joku sata kappaletta 1980 luvun
puoliväliin asti. Matalille väylille Koivunen
suunnitteli
vielä pienen jääpoijun, jonka pituus oli
puolet
normaalijääpoijusta. Kun oli saatu
jääolosuhteisiin toimiva poiju, muodostui
jäitä
kestämättömät valolaitteet
ongelmaksi. Silloin
käytettyjen lyhtyjen valmistaja ei ollut kiinnostunut
kehittämään omia lyhtyjään
jääolosuhteisiin. Koivunen otti yhteyttä
Kone Oy:n
Olli-tuotteeseen, jonka kanssa kehitettiin uusi
jääpoijulyhty. Nykyisin näiden lyhtyjen valmistaja on Sabik Oy Porvoossa, josta on kehittynyt kansainvälisesti korkealuokkaisten väyläturvalaitteiden vientiyritys.
Ennen viitoitusuudistusta vuonna 1979 Heikki Inkari teki
diplomityön jääpoijuista, mikä on
ollut
pohjana poijujen jatkokehitykselle. Diplomityön
tuloksena
kehitettiin aluksi muovinen poijuviitta joka ei kuitenkaan
kustannuksiltaan pärjännyt
teräspoijulle. Myöhemmin merenkulkulaitos
teetti
Insinööritoimisto Juola & Rantakko Oy:llä
poijujen
jatkokehityksen, jossa on parannettu mm. poijun lujuus-
ja tutkakaikuominaisuuksia.
|
